KALASATAMA, HERMANNIN RANTATIE 6, 00580 HELSINKI  |   mikaela@malouc.com  |  +358 40 532 0366

  • Instagram - Black Circle
  • Facebook - Black Circle

© 2019 MALOU C.

Vakuuttavia vaikuttajanaisia

October 30, 2019

(KUVA: JUKKA GRÖNDAHL / HS)

 

 

Jälleen loppuunmyyty NBF on vuoden todellinen ”Power meeting” ja kasvanut 10 vuodessa pohjoismaiden suurimmaksi business seminaariksi. Tapahtuma on monelle johtajalle mahdollisuus inspiroitua, saada uusia ideoita ja verkostoitua. Meille yrittäjille se on kaivattu irtiotto omasta arjesta ja päivät antavat taatusti kaikille kuulijoille runsaasti ajattelimisen aihetta.

 


Itselle tapahtuma on myös mahdollisuus tavata uusia, potentiaalisia asiakkaita, tavata monia vakiasiakkaita ja tuttuja, mutta myös mahdollisuus nähdä omin silmin tämän hetken business-pukeutumisen trendit.

 

 

Seminaarin käytävillä kopisi korkeat korot tai hyvin hoidetut kävelykengät, tennarimuoti ei ulottunut tähän tapahtumaan. Asuina naisilla oli mekkoja, puolihameita ja pukuja. Istuvista asuista näkee, että niissä on myös mukava olla. ” Huteja” ei täällä tule vastaan kovinkaan montaa, ehkä virolaiset naapurimme pinnistelevät päivän turhan korkeissa koroissa ja kireissä hameissa. Kenenkään tyyli ei kuitenkaan hyppää silmille. Täällä tähdet ovat lavalla puhumassa, muilla linja on asiallinen. En silti sanoisi tylsä, miehillä kylläkin: sininen puku ja paita olisi miesten yhteinen look. Naiset ovat käyttäneet värejä, omaa persoonaa tuodaan esiin, oikeastaan aika moni nainen näyttää sopivan itsevarmalta.

 

 

 

Tapasin paljon tuttuja ja asiakkaitani. Marilla oli meiltä tänä syksynä hankittu PBO:n puku, alla valkoinen t-paita: ”Säästin parhaan silkkipaitani puvun alle perjantain työpaikantilaisuutta varten. En ehdi tässä välissä pyykätä”, hän sanoi. Hyvä puku pelastaa monta tilaisuutta. NBF:n perustajat ovat niin sympaattisia esiintyjiä - menestys ei ole noussut päähän tai puheeseen, mutta miesten kunnianhimo tapahtuman suhteen on kyllä ihailtavaa.

 

Suvi ja Niina luottivat Second Female:n neuleisiin, jotka ovat jo pari vuotta sitten hankittuja, mutta hyvä laatuinen neule kestää käyttöä useamman vuoden, samoin kuin PBO:n silkkipaita Niinalla sen alla, ”Kuin uusi”, hän vakuutti.

 

 

 

Liian kestävää?

 

Siksipä minun työni on haastavaa. Haluamme myydä vaatteita juuri näin: laadukkaita asukokonaisuuksia, asiakkaalle sopivia, keskenään helposti yhdisteltävissä, niitä vaatekaapin kulmakiviä. Haaste onkin siinä, kun vaatteet eivät hajoa, mene pesussa pilalle tai vanhene tyyliltään. Eli uusia asiakkaita on löydettävä lisää. Täällä Messukeskuksessa potentiaaleja on paljon. Seminaarivieraita 7600 ja 54 eri maasta.

 

Kahvitauoilla liityn aina eri seurueeseen ja on ihan parhautta, kun Malou C. nimenä tiedetään ” Joo, olen kuullut teistä. Ystäväni asioi teillä. Minunkin on pitänyt tulla monta kertaa”. Tapaan työporukoita mm Pauligilta, Nordealta, Nesteeltä, Haaga-Heliasta ja Finnairilta, joista osa on käynyt, loput haluavat tulla käymään - lämpimästi tervetuloa!

 

”Entä teidän vastuullisuusasiat?” Kysyy erään pankin vastuullisuusjohtaja.

 

Kerroin filosofiastamme, että mielestämme vaatteita ei oikeasti tarvitse olla niin kovin paljoa, kun vaatteet ovat huolella valittuja, niitä luottovaatteita, joita käytetään paljon ja vaatteet käytetään loppuun. Silloin hyvä vaate on itsessään jo vastuullinen valinta. Kerroin myös, että jätän edullisemmat vaihtoehdot ostamatta jo sisäänostovaiheessa, esim neule-kategoriassa, kun tiedän, että asiakaskaan ei tule olemaan tyytyväinen laatuun, vaan sanoo seuraavalla kerralla, että olisi pitänyt satsata siihen parempaan vaihtoehtoon. Kerron, että moni merkeistämme on tehnyt koko tuotantoprosessistaan ” kestävän”. Swedish Stockings, joka kerää merestä muovipulloja ja tekee niistä sukkahousuja. Omybag Amsterdam käyttää laukkuihinsa teollisuuden käyttämättä jäävät nahka jämäpalat, eivät käsittele nahkoja myrkyillä ja työllistävät naisia - vastaavat koko prosessista brandina. Samoin kuin suomalainen Viaminnet koruvalmistaja, suunnittelee ja tekee korut keskellä Helsinkiä, työllistäen vaikeasti työllistyviä ihmisiä Iiris-keskuksessa.

 

Tai kuinka kestosuosikkimme Mos Mosh on tehnyt myydyimmästä Blake-puvustamme kokonaan ” sustainable” -puvun eli vastuu kannetaan koko tuotantoprosessista kankaasta lopputuotteeksi asti, materiaali on eettisesti tuotettua, valmistusprosessiin käytetty vesi käytetään uudelleen jne. Ja tuo ihana puku todella kestää käyttöä ja on monen asiakkaamme arjenpelastaja.

 

Kysyjä nyökyttelee tyytyväisenä. ”Täytyy tulla käymään”, hän sanoo.

 

Tänä vuonna seminaarin teemana on ” Growth” ja innovaatiot.

 

Puheenvuorot ovat hyviä. Ensimmäinen päivä tosi tasainen, päivä huipentuu symppaattisen Steve Wozniakin haastatteluun - se insinöörinörtti, yksi Applen perustajista.

 

 

 

Mieleenpainuvia kohtaamisia
 

Ensimmäisen päivän coolein kohtaaminen on ehkä ”after seminar” drinkkien merkeissä, kun alamme juttelemaan Annette Nilsenin kanssa. Hänellä on suomalainen äiti, norjalainen isä ja tällä hetkellä hän asuu New Yorkissa. Tämä kosmopoliitti on asunut pitkään myös Norjassa ja puhuu ihan yllättävän sujuvaa Suomea. Annetten tyyli on hyvä, hänkin luottaa ensimmäisenä päivänä musta-valkoiseen. Annette Nilsen on "Head of Digital" Gradient-nimisessä yrityksessä ja haluaisi auttaa erityisesti pohjoismaalaisia brändejä Amerikan markkinoilla sosiaalisenmedian saralla.

 

Minua kiinnostaa tietää, mikä New Yorkissa on tällä hetkellä vaatealalla ”the big thing”? “Rent the Runway”, hän vastaa epäröimättä. Eli designer-vaatteita vuokrataan, vaatekaappia päivitetään vaatelainaamoiden avulla. Juttelen aiheesta myös entisen kollegani kanssa, joka kertoo käyttävänsä paljonkin vaatelainaamoja. Minulle alkaa tulla tunne, että tätä mahdollisuutta kannattaa lähteä ideoimaan pidemmälle.

 

 

Innovation, one idea, tuhansia kokeiluja, testejä, epäonnistumisia, joiden joukosta voi löytyä se yksi, josta tulee maailmaa mullistava menestys.

 

Tätä viestiä johtajille rummutetaan kaksi päivää: ”yrityskulttuurin pitää rohkaista kokeiluun, epäonnistumisiin ja suorastaan palkita ihmiset, jotka uskaltavat tuoda hullut ideansa esille.”

 

Esimerkkeinä Facebook, Amazon, Apple, Spanx. Puhujina maailman luokan valmentajia luomassa uskoa aitouteen ja kannustavaan johtamiskulttuuriin. Minustakin alkaa tuntua, että täytyy vain ideoida enemmän!

 

Amerikkalainen unelma - tarina yrittäjyydestä

 

Sara Blakely oli toisen päivän ensimmäinen puhuja ja tämän yrittäjädaamin esitys kyllä resonoi minussa. Hän on kertonut tarinansa varmasti tuhansia kertoja, esitys on hiottu ja todellinen amerikkalainen unelma, kuinka hän keksi tuotteen, jota kaikki tarvitsivat: syntyi Spanx-sukkahousut ja alusvaattet. Hän kuvasi hyvin, kuinka yksi ihminen voi ”make a difference”, kun asia on hänelle riittävän merkityksellinen ja ihmiselle itsellään on sisäinen drive onnistumiseen. Tämä minun oli helppo uskoa, myös hauskat esimerkit siitä kuinka Sara soitti tavaratalonsisäänostajalle, lensi esittelemään sukkahousujaan ennen kuin tuotteistamista, pakkauksia tai brändiä oli olemassakaan, kertoi kyllä asenteesta. Tai kuinka hän on itse kiertänyt tavarataloja siirtämässä sukkahousujaan paremmille paikoille, soitellut kaverinsa ostamaan niitä, jotta myyntiluvut vakuuttaisivat sisäänostajat. Hän on ollut kohta 20 vuotta luova, omaperäinen ja rohkea omantiensäkulkija, jolla on ollut vahva usko tuotteen tarpeellisuuteen ja visio siitä, miltä alusvaatteiden pitäisi tuntua. Kovalla työllä hän on kasvattanut yrityksensä miljoonaluokan liikevaihtoon ja hänestä itsestä on tullut miljonääri - näitä tarinoita rakastaa amerikkalaisten lisäksi myös NBF-yleisö.

 

 

 

Myös toisen päivän toinen puhuja Carla Harris oli huikea! Yleisökysymysten joukossa oli mm. kysymys ”Etkö voisi pyrkiä Amerikan presidentiksi?”. Carla Harrisin sanoma oli: ensin pitää olla oma itsensä, löytää asiat ja arvot ennen kuin hyvä johtaja voi aidosti johtaa muitakaan tai erottua markkinoilla. Hän puhui myös vastuun jakamisesta ja siitä, kuinka yritys voi menestyä ainostaan, kun avainhenkilöt yrityksen sisälläkin ovat johtajia ja ottavat vastuun tekemisistään. Hyvä pointti myös se, että monesti CEO yrityksen alussa tai omistaja ei ole enää paras johtaja yritykselle, kun yritys kasvaa kymmenistä ihmisistä satoihin tai tuhansiin ihmisiin.

 

 

 

Tästä vuodesta jäi kyllä fiilis, että puhujina naiset pesivät miehet 6-0, vaikkakin paikalle oli lennätetty itse George Clooney ” julkkis” näyttelijä, "inspiraatiopuhuja-kiintönä”, mikä jätti minut sisällötään kyllä vähän viileäksi. Toki tätä charmanttia miestä oli kiva katsoa ja parasta hänessä oli se kuinka George  ylisti upeaa vaimoaan ”she is amazing woman” ja “how lucky is that we have found each other”.

 

 

Epäonnistumisen pelko

 

Päivän viimeinen puhuja: professori Rene Brown olisi pitänyt olla aiemmin, Randi Zuckerbergin paikalla. Reneen puheenvuorossa oli paljon asiaa, toisin kuin Randin, joka tuntui luottavan vain sukunimensä voimaan. Brown puhui rohkeudesta, häpeän tunteesta ja epäonnistumisen pelosta, mikä taitaa olla universaalisti se pahin uhka, mikä estää
ihmisiä yrittämästä tai kokeilemaan uutta. Kun me kohtaisimme sen tunteen, mikä on pahinta mitä voi epäonnistuessaan käydä ja hyväksyä paremmin sen, että opäonnistumiset ja huonot ideat kuuluvat elämään, työelämään ja ovat upeiden ideoiden syntymisen edellytyksenä, moni idea ja moni meistä, voisi päästä ihan eri lailla lentoon. Rohkeutta on se, että uskaltaa yrittää, vaikka pelottaa.

 

 

Mitä seminaarista sitten jäi käteen?

 

Ainakin se, että koskaan ei pidä luovuttaa. Itseään ja ideaansa on pakko kehittää jatkuvasti. Uusia ideoita puolestaan ei synny ellei mielessä ja arjessa ole tilaa myös ”tyhjille hetkille”, aikaa pysähtymiselle ja ajattelulle. On tunnettava itsensä, uskottava ideoihinsa, uskallettava kokeilla, kuunneltava asiakasta ja vastattava muuttuvan maailman tarpeisiin.

 

Ensi vuonna teemana on ”Re-think business”. Kiitos kaikille kuvissa olleille uusille ja vanhoille tuttavuuksille! Kiitos upeille puhujille ja naisille!


Innostunein syysterveisin,


Mikaela
 

 

 

Please reload

UUSIMMAT JULKAISUT

September 30, 2019

September 17, 2019