KALASATAMA, HERMANNIN RANTATIE 6, 00580 HELSINKI  |   mikaela@malouc.com  |  +358 40 532 0366

  • Instagram - Black Circle
  • Facebook - Black Circle

© 2019 MALOU C.

IHANA MINÄ!

November 17, 2018

 

 

Harvoin sanomme tuota sanaparia ääneen, sillä enhän minä voi olla ihana, vaan ne muut. ”Ei minusta saa hyvää kuvaa, ei minulle mikään sovi” – tätä puolestaan kuulemme paljon, minä asiakkailtani sekä Ihana Elämyksen kuvaajat Niina ja Mirkku kuvattaviltaan. 
 

Ulkopuolelta tai itseltä tulevat paineet, uskomukset ja odotukset sekä muuttuva keho ja ikääntyminen tuovat mukanaan monenlaisia käsityksiä itsestä. Toisaalta vuodet tekevät monelle hyvää: itseluottamus kasvaa, eikä enää välitä, mitä muut ajattelevat. Saatetaan saada aikuisena kuntoilukipinä tai ottaa tosissaan aikaa itsensä kehittämiselle ja hyvinvoinnille, mikä näkyy myös ulospäin upeana ulkomuotona. Silti meihin on pinttynyt syvään mielikuva itsestämme, että emme ole sopivan kokoisia, oikean tyylisiä tai täydellisiä.


Minä kuulun naisena ihan samaan muottiin. Viihdyn kyllä nahoissani, mutta parannettavaa löytyy vaikka kuinka paljon. Kiloja on tullut lasten saamisen jälkeen ja yrittäjävuosien aikana. Stressi, huono uni ja lukuisa joukko tekosyitä, kuten kiire ja aterioiden epäsäännöllisyys, ovat asioita, joiden piikkiin voi laittaa paljon. Se, että hyväksyisi itsensä sellaisena kuin on tai tekisi asialle jotain, tuntuvat molemmat mahdottomilta vaihtoehdoilta. Sen sijaan sitä liikkuu epämukavuuden ja itsevarmuuden välimaastossa. Tältä pohjalta minäkin lähdin kuvauksiin parin viikon varoitusajalla juuri sellaisena kuin olin (eli 10 ylimääräisen kiloni kanssa).

 

Teki hyvää joutua kuvattavaksi. Vaatteilla sekä niiden oikeilla leikkauksilla ja materiaaleilla voimme hoikentaa itseämme monta kiloa, mutta myös oikea asenne ja sopiva kuvakulma tekevät ihmeitä. Päällä Mos Moshin Bradford-farkut (139 €), PBO:n paita (179 €) ja Mos Moshin Tuxen-smokki (199 €).

 

Tämän asennon kuvauksessa nojattiin patjoihin, leukaa vedettiin eteen, käsiä hipsuteltiin – lopputulos näyttää olotilaan nähden täysin luonnolliselta. Kuvaajat ohjeistivat todella hyvin koko ajan, ja olo oli yllättävän rento, vaikka asento ei ollut luonnollinen.

 

 

IHANA ELÄMYS
 

Tapasimme Ihana Elämyksen tyttöjen Niinan ja Mirkun kanssa. Ajattelin heti, että meidän pitäisi jollain tavalla tehdä yhteistyötä. Voisimme tarjota asiakkaillemme palveluitamme puolin ja toisin: minä kuvattaville valmiiksi mietityt asukokonaisuudet ja Ihana-tiimi puolestaan hiukset, meikin, studion sekä Ihana-kuvaajat.

Suostuin tietysti itsekin kuvattavaksi sopiessamme yhteisestä asiakasillasta, jossa voisimme yhdessä demota asiakkaillemme, mistä Ihana Elämys -kuvauksissa on kysymys. Samaan aikaan minä tarvitsin kipeästi uusia kuvia itsestäni Facebookiin, Instaan ja verkkosivuille, vaikka juuri tämän blogin aloituskuvaksi.

 

JÄNNITTÄVÄ VALMISTAUTUMINEN

 

Omalla kohdallani asujen miettiminen jäi vähän viime tippaan, joten otin mukaani muutaman setin ja vähän vaihtoehtoja. Luulin, että olisin viihtynyt parhaiten kokopuvussa, sillä halusin tehdä yhden lookin ”tosi business-tyyliin”. Lopulta en käyttänytkään asua kuten olin suunnitellut, vaan kuvaustilanteessa syntyi parempia ideoita..

Vaatteiden valinnan lisäksi studiolla odotti ihana Jaana, joka loihti nopeasti ensin kevyemmän meikin ja jätti hiukset luonnollisiksi. Tyyli tuntui heti omalta. Tärkeintä olikin heittäytyä kuvattavaksi, olla oma itsensä sekä antaa persoonallisuuden ja sen parhaiden puolien näkyä – kuvaajat hoitaisivat loput.

Mirkun ja Niinan kuvattavana oleminen oli helppoa. He antoivat koko ajan ohjeita, saivat rentoutumaan ja luonnollisen hymyn kasvoille. Vaikka asentojen löytyminen oli hankalaa ja kuvattavana noin pitkään oleminen outoa, pikainen kuvakatselmus osoitti, että joukosta löytyisi yksi hyvä kuva per asu ja tausta. Tämä oli paljon ihmiselle, joka ei ole koskaan kokenut onnistuvansa kuvissa. Toki joukossa oli myös kuvia, joissa minä näin möhkön ja fantin sekä kaksoisleuan. Mirkku ja Niina puolestaan näkivät niissäkin ihanan naisen ja hyviä ilmeitä. Lopulliset valinnat sain kuitenkin tehdä itse.

Tämä tyyli syntyi kotoa löytyneestä haalarista sekä luottokengistä, Terhi Pölkin Brandon Heels (275 €). Tyyliin lisättiin vielä meikkiä sekä kammattiin hiukset juhlatyyliin.

 

Tyttäreni innostui kuvauksista heti, joten Mirkku ja Niina ehdottivat, että otetaan myös äiti-tytärkuva. Yhdessä kuvattavana oleminen olikin tosi hauskaa. Olen suunnattoman ylpeä, kuinka hyvin ihana tyttäreni onnistui kuvissa.

 

Tämä selfie-sukupolven nuori neito halusi kuvauksista muistoksi itsestään mallikuvan. Ihana kuva saatiinkin, joka päätyy tyttären huoneeseen. Lisäksi teetän parhaista kuvista mustavalkosarjan kotiimme.

 

 

IHANA ILTA
 

Järjestimme 8.11. asiakasillan, jossa ensin näytimme ihanien malliemme päällä tämän hetken juhlalookeja sekä inspiraatiota oman tyylin ja juhla-asujen löytymiseen. Tarjosimme myös asiakkaillemme mahdollisuuden kokea kuvattavana olemisen riemua. Mirkku ja Niina opastivat kädestä pitäen, kuinka löytää hyvä asento ja ilme.

Sitä ennen asiakkaat saivat kevyen meikin kohennuksen ja kuvausvaatteet suoraan päälleen Malou C.n mallistosta..

 

Ihana mallimme Tarja kävi myös kokeilemassa poseerausta.

 

Ihana-tiimi Jaana, Mirkku ja takana Niinasekä illan mallit Tarja, Miia ja Sallamaari

 

MITEN MENI NOIN OMASTA MIELESTÄ?

 

Eli kannattiko lähteä mukaan, heittäytyä tuohon kolmituntiseen 
kuvaussessioon? Oliko lopputulos investoinnin arvoista? Kyllä, ehdottomasti, sillä kuville on ollut jo viikossa paljon käyttöä. Sain blogin etusivulle itsestäni uuden kuvan ja vaihdoin myös LinkedIn-profiilikuvan. Facebookissa uusi kuva sai aikaan tykkäysten ryöpyn. Jos ikinä tarvittaisiin haastatteluun tai vastaavaan valmista kuvaa, sellainen olisi nyt valmiina. Lisäksi sain liikkeen seinälle pari upeaa kuvaa, joita asiakkaat nyt kilvan ihastelevat. Kotiimme puolestaan on tulossa ihana kuvasetti äidistä ja tyttärestä, joka on muisto juuri tästä hetkestä.

 

Tätä mekin haluamme tarjota asiakkaillemme. Jotain pitkäaikaista: asuja, joille on käyttöä vaikka joka päivä; tyylin, joka tuntuu omalta; vaatteita, jotka imartelevat käyttäjäänsä ja saavat kaverit ihastelemaan ”näytätpä hyvältä”.

 

Suosittelemme varaamaan henkilökohtaisen My Style -tyylitapaamisen, jjossa suunnittelemme sinulle sopivan tyylin ja mietimme asukokonaisuutesi kuntoon. Tapaamisen kesto on n. 1,5–2 tuntia. Oman aikasi voit varata tästä: My Style -tyylitapaaminenTämän jälkeen voit mennä itsevarmana kuvauksiin.
 

Mutta Suosittelemme myös kokeilemaan profiilikuvausta: Ihana Nainen -elämyspäiviä järjestämme noin kerran kuukaudessa sekä tilauksesta 3–6 henkilön ryhmille. Lisäksi järjestämme yksityisiä Ihana Nainen -elämyksiä tilauksesta. Yksityinen elämys maksaa 675 €, ja elämyspäivinä saat kaiken tämän hintaan 475 €. Meiltä saa ostaa myös lahjakortteja, ja elämyspaketin voi maksaa osamaksulla.

 

Varaa täältä: ihanaelamys.fi tai sähköpostitse info@ihanaelamys.fi

 

Kiitokset ihanasta päivästä!!
 

Uskokaa pois, jokainen meistä on ihana sellaisena kuin on, annetaan ammattilaisten tehdä se myös näkyväksi.

 

Mikaela



 

Kuvat: Ihana Elämys Mirkku ja Niina
kamerakuvat ja still kuvat asiakasillastamme
Hiukset ja meikki: Jaana Lauronen

 

 


 

Please reload

UUSIMMAT JULKAISUT

September 30, 2019

September 17, 2019

August 27, 2019

July 2, 2019

June 3, 2019